Vihreiden puoluekokous Hämeenlinnassa valitsi minut puoluevaltuuston jäseneksi tulevalle kaksivuotiskaudelle. Suurin kiitos menee oman vaalipiirini, Kaakkois-Suomen Vihreille mutta samalla kiitos koko puoluekokoukselle ja omalle taustajoukolleni Savonlinnan Seudun Vihreille.
Luonnostelin tätä tekstiä jo ennen puoluekokousta, mutta koska julkaisu jäi, sovitin tähän päivään. Siirsin toimistoni parvekkeelle, mistä kyseinen artikkelikuva. Ennen puoluekokousta Hesarissa ja monissa muissa medioissa arvioitiin Vihreiden näkymiä hankalaksi ja kannatusta laahaavaksi.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011278037.html
Myös Yle kiinnitti huomiota heikkoon kannatukseen.
Olen ollut enemmän tai vähemmän mukana vihreiden toiminnassa jo 21 vuotta. Kaikkien vaiheiden jälkeen oma tunne vihreisiin kuulumisesta on vahvistunut.
Ehdokkaana esittelin itseni näin:
Joka tapauksessa ajattelen esisijaisesti, että puolue, mikä tahansa, on ihmisille ensisijaisesti väline osallistumiseen ja demokratian toteuttamiseen. Omaa puoluetta kohtaan pitäisi säilyttää tietty objektiivisuus, jotta pystyy ymmärtämään, miltä toiminta näyttää ulospäin. Oma puolue jokaiselle lienee se, joka vastaa parhaiten omiin tavoitteisiin ja jonka kautta tuntee pystyvänsä vaikuttamaan.
Mieleeni muistui vihreiden 15 – 15 -strategia.
https://www.vihrealanka.fi/uutiset/151530.html
Strategian tavoite toteutui vuonna 2017, jolloin muutama kuukausi Touko Aallon valinnan jälkeen kannatus oli reilu 17%. Oletan, että historiallisen suuri kannatus ja puheet jopa päämisteripuolueen asemasta toivat puoluejohtajalle paineet, jotka olivat lopulta liikaa.
Puoluejohtajan asema ei ole helppo.
Kuitenkin mietin, että voitaisiinko tuosta ajasta poimia jotain nykypäivään ja samoilla opeilla saada vihreät nousuun tänä päivänä? Merkittävässä osassa tuolloin oli Ville Niinistö, joka lähti kasvattamaan kannatusta tultuaan valituksi puolueen puheenjohtajaksi 2011.
Visio: Vihreät vuonna 2032
Vihreät on kasvava edelläkävijäpuolue, joka saa tavoitteitaan tehokkaasti läpi ja uudistaa politiikan tekemistä, ja jossa maailmaa muuttaa entistä isompi ja moninaisempi joukko motivoituneita ihmisiä.
Strategiaa lukiessa on hyvä muistaa, että vihreillä on erikseen periaateohjelma, josta löytyy mahdollisesti lukijan kaipaama konkretia siitä, millaiseksi maailma halutaan muuttaa.
Ajattelen, että strategian tärkein tehtävä on kartoittaa, missä mahdollinen kasvu voisi olla, miten ja millä resursseilla lopputulokseen päästään.
Kävin pari viikkoa sitten Kansallisoopperassa back stage -tourilla, talossa työskentelee yli viisi sataa ihmistä lavastuksen, puvustuksen ym. tehtävien parissa. Lavalla on kuitenkin vain pieni joukko, joka esiintyy esityksessä. Itse vertaisin puolueorganisaatiota tuohon taustaa hoitavaan joukkoon, jotka mahdollistavat sen, että poliitikot pääsevät tekemään omaa näkyvää työtään.
Ajattelen, että omasta järjestötyönkokemuksesta ja luonnonsuojelun asiantuntemuksestani on eniten hyötyä vihreille.